Mittavat pohjatyöt uudistuksen tueksi
Lähdimme liikkeelle loppuasiakkaista, sillä yhteistyömme OptoFidelityn kanssa käynnistyi asiakaspersoonien luomisella. Dokumentoituja persoonia hyödynnettiin myöhemmin mm. verkkosivuston sisällön määrittelyssä. Jokaiselle persoonalle määritettiin ostopolut ensimmäisestä kontaktista asiakkuuteen asti.
Pohjatyön lopputuloksena tiesimme siis, kenet halusimme vakuuttaa OptoFidelityn ratkaisujen erinomaisuudesta ja millaista sisältöä heille tuli tuottaa.
Kuten todettua, OptoFidelityn visuaalinen ilme ja viestintä eivät enää kuvanneet yrityksen pääasiallista liiketoimintaa. Niinpä ne oli aika uusia. Järjestimme brändiworkshopin, jonka perusteella hioimme yhdessä optofidelityläisten kanssa brändiviestinnän hierarkiaa. Hierarkia määrittelee, mitä asioita OptoFidelityn kannattaa itsestään kertoa ja millä sanoin.
Samaan aikaan käynnistimme visuaalisen ilmeen uudistamisen, jossa päädyttiin ilmavaan, vaaleaan ilmeeseen. Ilme kuvastaa OptoFidelityn osaamista optimisessa metrologiassa ja tukee mielikuvaa teknologisesta johtajuudesta.
OptoFidelity käyttää HubSpotia aktiivisesti ja yrityksen edellinenkin sivusto oli toteutettu HubSpot CMS -alustalle, joten verkkosivuston alustan valinta oli helppo.